1 Joukkue
Korson Palloseuran P97-joukkue "Hurrikaanit" on perustettu
syksyllä 2002. Alkuaikoina pojat olivat jaettuna kolmeen ryhmään nimeltään Arsenal, Celtic
ja Ajax. Talvikaudella 2006-2007 harjoiteltiin ja pelattiin
kolmella tasonmukaisella ryhmällä. Kaudelle 2008 joukkue jaettiin
kahteen ryhmään ("P-97" ja "Hurrikaanit") joukkueen kehittämissuunnitelman mukaisesti (ks.
Vanhemmille-osio). P-97-ryhmä lopetti toimintansa kauden 2008 lopulla pelaajien siirryttyä muihin seuroihin.
Joukkueen toimihenkilöt toimivat vapaaehtoisina ilman korvausta ja
heidät
on teoriassa vapautettu muista joukkueeseen liittyvistä
tehtävistä. Näitä
tehtäviä ovat esim.
keväällä ja syksyllä
ilmestyvän KOPSE:n lehden
jako Korson alueella ja tähän lehteen kuuluva
mainosten
hankinta, KOPSE:n järjestämän
Karuselliturnaukseen
osallistuminen 2 henkilöä/joukkue,
lähinnä katosten
kasaamisessa, buffetissa/arpajaisissa auttaminen.
Tämän
vuoksi olisi toivottavaa, että vanhemmat mahdollisuuksiensa
mukaan
osallistuvat aktiivisesti toimintaan.
Jos poika ei jatka jalkapalloharrastustaan tai vaihtaa toiseen seuraan,
asiasta on ilmoitettava joukkueenjohtajalle tai vastuuvalmentajalle
välittömästi.
>
Joukkue
>
Toimihenkilöt
2
Varusteet
Pääsääntö
on, että jokaisella
pelaajalla tulee olla säärisuojat, ilman
niitä ei
pääse harjoittelemaan eikä pelaamaan. Lisäksi jalkapallo nro 4,
jalkapallokengät (talvikautena myös
sisäpelikengät) ja juomapullo. Ainoastaan
peleissä käytetään pelipaitaa, ei
treeneissä.
> Ohjeita
harjoituksiin ja peleihin
> Huoltajan
ohjeita 
3
Harjoitukset ja pelit
Erittäin tärkeää on, että
jokainen pelaaja
saapuu ajoissa harjoituksiin (15 min. ennen varusteissa) ja peleihin
(30 min. ennen pelin alkua varusteissa). Poissaolot sekä
treeneistä että peleistä tulee aina
ilmoittaa
vastuuvalmentajalle!
>
Harjoitukset
ja pelit
>
Kalenteri
>
Kentät,
hallit, salit
4
Säännöt
Joukkueen pelisäännöt
koskevat sekä pelaajia että vanhempia ja
niitä tulee jokaisen noudattaa.
>
Joukkueen pelisäännöt
5 Maksut
5.1 Pelaajalisenssi
Jokaisella pelaajalla on oltava voimassa oleva lisenssi.
Lisenssikausi on aina 1.4.–31.3. ja se maksetaan vuosittain
KOPSE:n jäsenmaksun yhteydessä helmikuun loppuun
mennessä. Lisenssi on voimassa heti, kun
pelaaja on rekisteröity Suomen Palloliittoon ja maksu maksettu. 1997
ikäluokan pokien lisenssi
on kaudella 2009 - 2010 77 € ja
se sisältää vakuutuksen.
Jos oma tapaturmavakuutus kattaa kilpailutoiminnassa ja harjoituksissa tapahtuvat tapaturmat, niin lisenssin saa myös ilman vakuutusta, jolloin sen hinta on 37 € kaudella 2009-2010.Vakuutustodistus voimassa olevasta vakuutuksesta pitää toimittaa joukkueen
rahastonhoitajalle 1.3 mennessä, joka toimittaa sen eteenpäin KOPSE:n
toimistoon. Ilman vakuutusta EI voi pelata eikä harjoitella ja vakuutuksen pitää olla voimassa koko lisenssikauden ajan.
Lisenssin hintaan
sisältyy Futari-lehti, joka ilmestyy kuusi kertaa vuodessa.
>>
KOPSE:n
jäsenmaksu
>>
Lisenssit [SPL Uudenmaan piiri]
>>
Lisenssit
kaudelle 2008:
Pohjolan Sporttiturvan tuoteseloste (.pdf)
>>
Lisenssit
kaudelle 2009: AON tiedot vakuutuksesta (.pdf)
>>
Vakuutustodistus: Tulostettava lomake (.pdf)
HUOM!
Käytännössä joukkueenjohtaja hoitaa
rekisteröinnin vanhempien puolesta ja tätä
varten
hänelle täytyy toimittaa pojan tiedot
täyttämällä Pelaajatiedot kaavake.
Jojo tulostaa
Palloliiton nettisivuilta lisenssimaksun vanhempien maksettavaksi.
Tämä maksu on
ehdottomasti hoidettava anettuna eräpäivänä,
muuten se raukeaa. Tällöin pelaaja EI ole vakuutettu
eikä pelaajalla ole voimassa olevaa lisenssiä, joten pelaaja ei voi osallistua peleihin tai harjoituksiin.
5.2
Jäsenmaksu
Korson
Palloseuran jäsenmaksu on 80 €/vuosi nuorimmalta, 40 €/vuosi
seuraavalta ja loput pelaajat ovat ilmaisia = perhejäsenmaksu 120 €/vuosi.
Jäsenmaksu maksetaan vuosittain helmikuun loppuun mennessä Hurrikaanien
tilille. Jäsenmaksu maksetaan viimeistään 14 pv:n kuluessa siitä, kun pelaaja on aloittanut. Mikäli pelaaja tulee
mukaan seuraan loppuvuodesta eli 1.8. jälkeen, hän maksaa vain puolet
jäsenmaksusta.
5.3 Joukkueen kausimaksu
Kausimaksu
on ryhmäkohtainen ja se maksetaan kuukausittain aina jokaisen kuukauden
25. päivään mennessä. Kuukausimaksulla katamme yhteisiä kuluja (mm.
halli- ja kenttämaksut, turnausmaksut, pankin palvelumaksut, joukkueen
yhteiset hankinnat). Uusi pelaaja maksaa kuukausimaksun samaan
aikaan
kuin lisenssi erääntyy . Toisesta seurasta
siirtyvä pelaaja, jolla on jo voimassa oleva lisenssi, maksaa
ensimmäisen kuukausimaksunsa 14 pv:n kuluessa siitä, kun siirtopaperit
on saatu ja annettu allekirjoitettuna seuralle eteenpäin.
5.4 Viitenumero
Jokaisella pojalla on 3 viitenumeroa, joita
käytetään aina maksettaessa maksuja
joukkueen Nordean
tilille. Tällöin pankkikulut tulevat meille
edullisimmaksi,
sillä mehän ne itse maksamme. Ensimmäinen on kuukausimaksuviite, jota käytetään
maksettaessa
ryhmäkohtainen kuukausimaksu.
Toinen on lisenssi- ja jäsenmaksuviite, jota
käytetään maksettaessa vuosittainen
lisenssi- ja KOPSE:n
jäsenmaksu. Kolmatta ns. varusteviitenumeroa
käytetään maksettaessa varustehankintoja,
omakustannusturnauksia (Hesa Cup), herkkurasioita ym. Viitenumerot saa
rahastonhoitajalta ja ne löytyvät myös Vanhemmille-osiosta .
Maksujen suorituksen jälkeen uusi pelaaja on
virallisesti
joukkueen jäsen (yhteystiedot
lisätään sähköposti-
ja osoitelistoille, annetaan pelinumero jne.) ja on oikeutettu saamaan
salasanat omien kotisivujen suojatulle osiolle (= Vanhemmille) ja
pääsee mukaan toimintaan täysipainoisesti.
6 Tiedotus
Tiedottaminen hoidetaan
pääsääntöisesti joukkueen
kotisivujen
www.hurrikaanit.net välityksellä, mutta myös
sähköpostin välityksellä. Siksi on
erityisen
tärkeää, että
sähköpostiosoitteen
muuttuessa ilmoittaa välittömästi uuden
osoitteen.
Vanhempia pyydetään seuraamaan kotisivuja
aktiivisesti.
Tervetuloa
mukaan!
>> KOPSE:n seurainfo
|